♫ Aika rientää. Pennut täyttävät keskiviikkona kaksi viikkoa ja siitä onkin enää viikko siihen, että ne ovat kolmiviikkoisia ja sen jälkeen viikonloppuna suuntaammekin kasvattajan tykö katsomaan, että millainen katras siellä oikein todellisuudessa onkaan! Oma ajatukseni siitä, mikä lapsi on suosikkini on edelleen ikävästi ennallaan ja vahvistuu koko ajan, enkä halua tai jaksa tehdä tälle mitään - mikäs tässä ajatellessa. Näin on käynyt muidenkin pentueiden kanssa ja se mikä ei tapa, vahvistaa. Annan siis itseni elää tässä intiutiossa, että tämä pentue on Se Pentue ja kyseenomainen pentu on Se Oikea. Kaikki merkit viittaavat siihen kovin selvästi, ja lisää pökköä pesään lyövät mm. pentujen viralliset nimet ja argh. Tuntuu suorastaan, että minua kiusataan. No parin viikon päästä tiedämme taas enemmän!
not even they can stop me now
boy i’ll be flying overhead
their heavy words can’t bring me down
boy i've been raised from the dead
boy i’ll be flying overhead
their heavy words can’t bring me down
boy i've been raised from the dead
Elelen täällä edelleen seitsemännessä taivaassa noin suurinpiirtein ihmetellen vieläkin sitä, mitä on tapahtunut. Siis minä laitan menemään Hurtsia sekä Lanan ja Coldplayn pahimpia biisejä ja pystyn niihin! Hurts itkettää ja toisinaan kaikki muukin, mutta ei sillä raastavalla tavalla, joka kaataa ja musertaa ihan jokaisen kehonosan. Lähestulkoon itken onnesta joka kerta. Tai no en tiedä mitä se on. Sellaista jännää. Mutta kuten Lana laulaa, niin olo sellainen, ettei mikään voi mua juuri nyt horjuttaa (kuten Irina laulaa). Heehahahrehehehahhhe voisin tanssia nytkin.
Meillä on nyt koeviikko päällä, mutta itsellänihän meno on niinkin leppoisaa, että en ole onnistunut stressaamaan ja matikankoekaan ei jännittänyt sitten yhtään (mitä täällä tapahtuu....), vaikka minulla oli flunssaa ja luultavasti keikuttiin melko lähellä kuumerajaakin. Huihai sanoin minä ja istuin kokeessa reilut pari tuntia enkä antanut periksi yhden ärsyttävän tehtävän kanssa, vaikka epätoivo meinasikin iskeä. Katsotaan nyt, tuottiko mikään tulosta ja jos pääsen läpi niin miten reilusta. Psykologia meni perjantaina ja edessä on vielä englanti sekä äidinkieli, mutta huomisen löhöän vielä kotona ja keskiviikkokin on vapaa! Kyllä kelpaa. Kauhulla odotan nelosjakson jälkeistä koeviikkoa, onko siellä nyt sitten se 7 koetta luvassa.
Mutta mitä sitä muuta turhaa jaarittamaan. Olen jo sallinut itseni miettiä kutsumanimiä ihan vakavissani, tai oikeastaan olen tehnyt sitä viimeiset pari vuotta, mutta nyt vasta alkaa näyttää selvältä, että minkä niminen kakara minulle tulee jos tulee tai jos tulee useamman vuoden päästä. Ja kuten arvelinkin, keksin sen täydellisimmän nimen aivan viimetinkaan, ja se tuntuu sopivan omaan suuhun ja myös muutaman kaverin kanssa jutskailtuamme en saanut täyttä tyrmäystä. Luulen, että tämä idea pitää loppuun saakka, vaikka minulla onkin ollut mielessäni todella kauan pari todella vahvaa ja merkityksellistä ideaa. Jos nyt tästä mikään koskaan muuttuu varmemmaksi, saatte kyllä nimiajattelupostauksenkin jossain vaiheessa!
no one even knows how hard life was
i don't even think about it now because
i've finally found you
i don't even think about it now because
i've finally found you
3 kommenttia:
Nyt vasta onnistuin löytämään sun tämän blogisi.
Mä muistan edelleen hyvin ne tunteet kun odottelin mun valitsemani pentueen syntymää ja sitä mun koiraani. Pentujahan Islan lisäksi syntyi vain yksi uros, mikä oli aika moinen shokki aluksi. Mutta useammankin kerran ollaan päästy toteamaan, että laatu korvaa määrän.
Mä oon niin onnellinen, että sun haaveesi on viimein toteutumasa ja pian sullakin on kotonasi se mustavalkoinen (tai kenties muun värinen?) ja samalla näitä tekstejä lukiessa mua nolottaa ihan hirveästi. Suurimmaksi osaksi se, kun tajuan miten paljon enemmän sä olet valmistautunut tähän kuin minä ja mitä kaikkea mä oon jättänyt pohtimatta ja tekemättä ennen Islan tuloa.
Tsemppiä seuraavan parin viikon odotukseen, onneksi sulla on pentublogi jota kyyläillä. ;)
Haha Kata, kiitos! :) Minulla vain on ollut aikaa valmistautua, kun en ole muutakaan osannut tehdä! Sitä on käynyt läpi kaikki mahdolliset riskit ja ongelmanaiheuttajat ja keinot, miten ne mahdolliset ongelmat osaisi torjua tai minimoida. Kyllä se kuitenkin on niin, että mitä kauemmin joutuu odottamaan, sitä kauemmin on aikaa pohtia kaikkea mahdollista, ja jos hyvin käy, niin ehkä se mieli saattaa muuttua koko koiranoton suhteen. Kaikkien harmiksi oma mieleni ei ole taipunut, ei edes juurikaan horjunut, vaikka niitä epäilyn iltoja onkin tullut koettua.
Kärsimyksen kautta voittoon, eikös juu? Toivottavasti tuo nyt pätisi tässä!
Lähetä kommentti